13.7.2024

Keskustelua ja yhteistyötä yleisötilaisuudessa

Melu nousi keskeiseksi puheenaiheeksi Honkamäki-Viidankankaan tuulipuiston yleisötilaisuudessa. Lisäksi yleisöä kiinnosti sähkönsiirtolinjojen sijoittelu.

Sonkajärvellä pidettiin yleisötilaisuus Honkamäki-Viidankankaan tuulipuistohankkeesta 18. kesäkuuta. Tilaisuuteen osallistui noin 60 paikallista, joista suurin osa oli paikan päällä ja loput etäyhteydellä. Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen kertoi, että tuulivoima puhututtaa paikallisia. Samalla hän kehotti yleisöä kommentoimaan kaavaluonnosta 6.8. mennessä.

YVA-prosessi alkaa olla pian valmis. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että se tuottaa tietoa kaavoituspäätökselle. Tuulipuiston ja sen rakentamiseen liittyvän liikenteen aiheuttaman melun yhteisvaikutusta on tutkittu osana YVA-selostusta. Analyysi on tehty sekä päivä- että yöaikaan, mikä poikkeaa normaalista käytännöstä. Huomionarvoista on, että tiealueella tuulivoiman tuottama lisämelu jää yhteen desibeliin.

Osallistujat antoivat palautetta hankkeen yksityiskohdista, joka kirjattiin huolellisesti ylös. Tämä palaute otetaan huomioon lopullisessa päätelmässä, jotta se palvelee mahdollisimman hyvin suunnittelua.

Melumallinnuksen yksityiskohdat herättivät kysymyksiä. Melu- ja välkemallintaja Erkki Heikkola vakuutti, että mallinnukset tehdään ympäristöministeriön ohjeiden mukaisesti. Näissä huomioidaan aina voimaloiden yhteisvaikutus.

Yleisöstä kysyttiin myös, miten rakentaminen vaikuttaa metsästämiseen ja luonnossa liikkumiseen. Pohjan Voiman Tomi Mäkipelto kertoi, että mahdollisesti tiettyjä alueita voidaan saada metsästäjien käyttöön jo rakennusaikana. Kun tuulipuisto on valmis, alueella voi metsästää tavalliseen tapaan.

26.11.2025

Tervetuloa yleisötilaisuuteen 10.12.2025

Sonkajärven kunta järjestää kaikille avoimen yleisötilaisuuden Honkamäki-Viidankankaan tuulipuistohankkeen kaavaehdotuksesta keskiviikkona 10.12. klo 17-19. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Yleisötilaisuus järjestetään Sukevan kyläkeskuksessa,…

19.11.2025

Kaavaehdotus uudelleen nähtävillä

Honkamäki-Viidankankaan osayleiskaavaehdotus on nyt uudestaan nähtävillä. Sonkajärven kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.11.2025 asettaa kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.…

4.9.2025

Kaava tulossa uudelleen valmisteluun

Honkamäki-Viidankankaan tuulipuiston osayleiskaavan käsittelyssä on tapahtunut menettelyvirhe. Tämän takia Sonkajärven kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 8.9. ehdotusta valtuustolle, minkä mukaan kaava palautetaan…